Sylvania Groupille hopeaa EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa 2026
EcoVadis -luokitus on osoitus sitoutumisestamme vastuulliseen liiketoimintaan ja jatkuvaan kehitykseen. EcoVadis hopean saavuttaminen vahvistaa työtämme ympäristövaikutusten vähentämiseksi, eettisten toimintatapojen edistämiseksi sekä vastuullisuuden integroimiseksi kaikkeen toimintaamme. Olemme ylpeitä tähänastisesta kehityksestämme ja kiitollisia kaikille, jotka ovat olleet mukana matkalla. Tämä saavutus on yhteinen merkkipaalu, joka kuuluu meille kaikille.
EcoVadis-vastuullisuusarviointi
EcoVadis on kestävän kehityksen arviointijärjestelmä, jonka osa-alueina arvioidaan ja pisteytetään ympäristötoimet, työ- ja ihmisoikeuksiin liittyvät asiat, eettisyys ja vastuulliset hankinnat. Pisteet kuvaavat yrityksen kestävän kehityksen hallintajärjestelmän laatua arviointihetkellä. Arviointi on voimassa vuoden kerrallaan. Saadun pistemäärän perusteella yritykselle myönnetään pronssi-, hopea- kulta- tai platinamitali. Vuonna 2007 perustettu EcoVadis on arvioinut yli 75 000 yritystä 160 maassa ja 200 eri toimialalla. EcoVadiksen arviointimenetelmä perustuu yritysvastuuraportoinnin kansainvälisesti hyväksyttyihin periaatteisiin, kuten Global Reporting (GRI) -ohjeistoon, YK:n Global Combat -aloitteeseen ja ISO 26000 -standardiin.

Habitare 2026 on ohi, oli kerrassaan loistavaa olla mukana!
Iso kiitos kaikille, jotka poikkesitte osastollamme moikkaamassa, juttelemassa valaistuksesta, tutustumassa tuotteisiimme tai ihan vain ihmettelemässä menoa. 💚
Osastollamme pääsivät esille muun muassa aaltopahvirunkoinen OptiClip TERRA, tyylikäs lineaarivalaisin Otao, kiskovalaisinsarja Pixo ja Concord Solstice.
Erityisen hienoa oli, että saimme nähdä live-maalaustakin, kun Aberin siveltimen vedot muuttivat OptiClip TERRA -valaisimet yksi kerrallaan ainutlaatuisiksi taideteoksiksi.


Habitare 2026 muuttaa tilat tarinoiksi 2.-6.9.2026 Helsingin Messukeskuksessa
Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare kokoaa jälleen yhteen alan kiinnostavimmat brändit, uutuudet ja tekijät. Tapahtumassa nähdään ajankohtaiset ideat koteihin ja julkisiin tiloihin – huonekaluista ja materiaaleista väreihin ja uusiin muotoilun ilmiöihin, valaistusta unohtamatta!
Meidät löydät Habitare Pro -alueen osastolta 6b69
Ammattilaisille, B2B yrityksille suunnattu Habitare Pro tarjoaa verkostoitumis- ja kohtaamiskokemuksia sekä tottakai mielenkiintoisia valaistusratkaisuja. Osastollamme nähdään myös ainutlaatuinen yhteistyö, jossa taiteilija maalaa valaisimen pintaan oman teoksensa livenä messuyleisön silmien edessä! Maalauspohjana on Sylvanian OptiClip TERRA.
OptiClip TERRAn runko on valmistettu aaltopahvista, se on kevyt ja kierrätettävä, häikäisemätön moduulivalaisin toimistojen, neuvottelutilojen sekä opiskelutilojen valaistukseen. Tule seuraamaan, miten valaisin muuttuu taideteokseksi! Seuraa taidemaalari Aberia Instagramissa https://www.instagram.com/eiberi/
Inspiroidu, verkostoidu ja löydä alan tuoreimmat näkökulmat.
Tervetuloa!
Rekisteröidy ammattilaiskävijäksi: https://habitare.messukeskus.com/habitare-pro/

Sylvanian uusi Valo-opas 2026 on nyt julkaistu ja postitettu asiakkaillemme.
Valo-opas on suunniteltu sähkö- ja sisustusalan ammattilaisille sekä rakentajille helpottamaan optimaalisten valaistusratkaisujen löytämistä erilaisiin kohteisiin ja tarpeisiin.
Oppaaseen on koottu valikoima suosituimpia tuotteitamme, jotka ovat valmiina sujuvaan toimitukseen Euroopan keskusvarastostamme. Kaikki oppaan tuotteet ovat energiatehokkaita LED-valaisimia tai LED-valonlähteillä varustettuja valaisimia, joissa yhdistyvät pitkä käyttöikä, turvallisuus sekä ajaton muotoilu.
Valitsemalla Sylvanian valaistusratkaisut valitset luotettavan ja kestävän vaihtoehdon vuosiksi eteenpäin.
Jos et saanut omaa Valo-opastasi postitse tai haluat lisäkappaleen, ota yhteyttä meihin – lähetämme sen mielellämme.
Keväällä ensimmäistä kertaa järjestetty Sähkö–Electricity 2026 -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa kokosi yhteen alan keskeiset toimijat.
Sähkö–Electricity 26 on kansainvälinen sähköalan ammattilaisille suunnattu tapahtuma, joka tuo yhteen alan toimijat energiasta ja valaistuksesta rakentamiseen ja automaatioon sekä maahantuojiin, valmistajiin ja tukkukauppaan.
Sylvanian osastolla vieraili kolmen päivän aikana huikea määrä kävijöitä, kiitos kaikille!
Messutunnelmia ja uutuusvalaisimia









Ensi viikolla 15.–17.4.2026 olemme mukana uudessa Sähkö–Electricity 26 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Tervetuloa osastollemme 6h48 katsastamaan uusimmat valaisininnovaatiot ja suosikkituotteet sekä juttelemaan kanssamme!
Sähkö–Electricity 26 on sähköalan ammattitapahtuma, joka kattaa koko toimialan aina energiasta,
valaistuksesta, rakentamisesta ja automaatiosta maahantuojiin, valmistajiin sekä tukkuihin.
Tutustu tapahtumaan https://sahko.messukeskus.com/
Rekisteröidy vierailijaksi: https://visit.messukeskus.com/registration/Registration/Login?id=654-26115-2326&lang=fi
Nähdään Messukeskuksessa! 👋
Sylvania Groupille hopeaa EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa 2025
Olemme ylpeitä voidessamme jakaa tärkeän virstanpylvään vastuullisuusmatkallamme. 𝗦𝘆𝗹𝘃𝗮𝗻𝗶𝗮 𝗚𝗿𝗼𝘂𝗽 suoritti jälleen onnistuneesti 𝗘𝗰𝗼𝗩𝗮𝗱𝗶𝘀-arvioinnin ja vahvisti uudelleen hopealuokituksen vuodelle 2025. Paransimme pistemääräämme 12 % ja olimme vain yhden pisteen päässä kultamitalista. Tämä saavutus on vahva motivaattori jatkaa eteenpäin ja juurruttaa kestävä kehitys yhä syvemmin kaikkeen tekemiseemme.
EcoVadiksen arviointi on osoitus vankkumattomasta sitoutumisestamme kestävään kehitykseen ja vastuullisiin liiketoimintatapoihin. Tämä saavutus kuvastaa sitoutumistamme positiivisen vaikutuksen tekemiseen ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Olemme ylpeitä tästä tunnustuksesta, joka vahvistaa jatkuvat pyrkimyksemme asettaa ympäristöystävällinen toimintatapa etusijalle. EcoVadis kuvaa tavoitettamme näyttää esimerkkiä vihreämmän ja kestävämmän tulevaisuuden tavoittelussa.
Aina kun kehitämme uuden tuotteen ja palvelun, käytämme kestäviä toimintatapoja saadaksemme optimaaliset valaistusratkaisut ja minimoimme ympäristövaikutukset. Käytämme kattavia jätteen- ja energiansäästöprotokollia, joihin kaikki yrityksemme työntekijät osallistuvat ja jotka ulottuvat toimintamme kaikkiin osa-alueisiin.
Uskomme, että vastuullinen liiketoiminta ja yhteiskunnan hyvinvointi ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Tehtävämme on tuoda teknologia, luovuus ja innovaatiot yhteen tuotteidemme, palveluidemme ja työntekijöidemme avulla, ja näin parantaa energiatehokkuutta ja vastuullisuutta sekä edistää hyvinvointia.
EcoVadis-vastuullisuusarviointi
EcoVadis on kestävän kehityksen arviointijärjestelmä, jonka osa-alueina arvioidaan ja pisteytetään ympäristötoimet, työ- ja ihmisoikeuksiin liittyvät asiat, eettisyys ja vastuulliset hankinnat. Pisteet kuvaavat yrityksen kestävän kehityksen hallintajärjestelmän laatua arviointihetkellä. Arviointi on voimassa vuoden kerrallaan. Saadun pistemäärän perusteella yritykselle myönnetään pronssi-, hopea- kulta- tai platinamitali. Vuonna 2007 perustettu EcoVadis on arvioinut yli 75 000 yritystä 160 maassa ja 200 eri toimialalla. EcoVadiksen arviointimenetelmä perustuu yritysvastuuraportoinnin kansainvälisesti hyväksyttyihin periaatteisiin, kuten Global Reporting (GRI) -ohjeistoon, YK:n Global Combat -aloitteeseen ja ISO 26000 -standardiin.
Kestävää kehitystä edistävä OptiClip TERRA on tehokas ja häikäisemätön aaltopahvista valmistettu LED-moduulivalaisin.
Sen 100-prosenttisesti kierrätettävä runko on valmistettu aaltopahvista, josta 60 % on kierrätettyä.
Valaisin on valmistettu ilman liimaa ja LED-moduulit ovat vaihdettavissa.
OptiClip TERRA sopii erityisesti toimistojen, neuvottelutilojen sekä opiskelutilojen valaistukseen.
Valitsemalla valonohjausjärjestelmällä varustetun mallin, voidaan saavuttaa huomattavia säästöjä energiakustannuksissa.

Tämä vuosi on juhlan aikaa, Sylvanian Groupin lippulaivabrändi Sylvania täyttää 100 vuotta.
Sylvania-yhtiöt perustettiin vuonna 1901, mutta brändi luotiin virallisesti vuonna 1924. Sylvanian juuret ovat Pennsylvaniassa 1900-luvun alussa.
Jo ennen vuotta 1924 brändin takana olevat yritykset olivat mukana kestävän kehityksen toiminnoissa. Kun Sylvania-tuotemerkki perustettiin, se oli alansa edelläkävijä. Lamppujen merkitys kasvoi monilla teollisuudenaloilla, kuten radioissa, valaistuksessa ja myöhemmin katodisädeputkissa, erityisesti kuvaputkitelevisioissa. Tuohon aikaan se erikoistui lamppujen korjaamiseen ja oli siten innovatiivisen teknologian ytimessä ja jo osa kiertotaloutta.
1924, Sylvania brändin alkuperä
Kierotalouden synnyn myötä Sylvania alkoi valmistaa valaisimia vuonna 1924. Logon ja ensimmäisten pakkausten vihreä väri sekä Sylvania-nimi ovat peräisin Sylvanian alkuperästä Pennsylvaniasta ja sen vihreistä metsistä. Vihreä väri, kuten myös Sylvania-nimi, ovat säilyneet siitä lähtien.

Sylvanian monet innovaatiot
Yritys kasvoi Sylvania-tuotemerkkinsä kautta yritysfuusioiden ja toiminnan kansainvälistymisen kautta. Vuonna 1938 Sylvania oli maailman ensimmäinen yritys, joka valmisti loistelamppuja.
Sitten 1900-luvun puoliväli oli monien innovaatioiden kehto. Tuotemerkin alullepanijoina olivat ensimmäiset puutarhalamput (1959), dikroottiset lamput (1961), punaisen fosforin keksiminen, joka mahdollisti väritelevision (1964), kameroiden salamakuutiot (1965), GU10-halogeenilamput ja lamppujen kannat (1996) sekä viime aikoina filamentti-LED-lamput (2014) ja filamentti-LED-putket (2021).


Vuonna 1986 Concord-brändi ja sen koko Euroopan mantereella loistava valaistusosaaminen liittyivät Sylvanian tarinaan.
Markkinoiden kehityksen myötä Sylvanian osaamiseen on viime aikoina liitetty hyvinvoinnin ja energiankulutuksen vähentämisen käsitteet. Esimerkiksi LumiNature (2021) oli todellinen teknologinen uroteko hyvinvoinnillemme, sillä se antoi keinovalolle samat ominaisuudet kuin luonnonvalolle.
Tänä päivänä Sylvania edistää kestävää kehitystä yli 50 maassa
Nykyään Sylvania Group -konserni toimii yli 50 maassa ympäri maailmaa ja sillä on yli 1200 työntekijää.
Sylvania on ottanut vastaan ympäristömuutoksen haasteet erittäin vähäenergisillä valaistustuotteilla, ja myös digitaalisilla palveluilla, joiden avulla voidaan hallita valaistusta kustannustehokkaasti ja yksilöllisesti.
Helmikuussa 2024 Sylvania Group -konserni sai Ecovadis Silver -mitalin, jonka sai 15 % valaistusalan yrityksistä. Tämä kuvastaa sitoutumista ja jatkuvia ponnisteluja kestävän kehityksen ja vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen edistämiseksi.
Katso 1 min videolta Sylvanian tarina.

- Suurin syy on energiansäästö, LED-putki säästää 50–70 % energiaa.
Se tarkoittaa, että sähkölaskussa 10 putken kohteessa 10 tunnin päivittäisellä polttoajalla säästö on noin 150 € vuodessa ja 100 putken kohteessa 1500 € vuodessa ja edelleen 1000 putken kohteessa 15000 € vuodessa.
Voit laskea energiansäästön laskurilla. - Kun LED-putki valitaan oikein kohteeseen, saadaan valotehoon mukava muutos.
Vanhat loisteputket ovat useissa kohteissa kuluneita ja valoteho on pudonnut jo todella pieneksi. Tämä jo pienentynyt valoteho on helppo korvata lähes kaiken tehoisilla LED-putkilla. Kun halutaan sama valoteho kuin uusilla loisteputkilla alkuperäisen valaistussuunnitelman mukaisesti, niin siihen vaaditaan laadukas ja valotehokas Sylvania ToLEDo Superia UO. - LED-putkien elinikä on yli kaksi kertaa pidempi kuin yleisimmissä loisteputkissa.
Esimerkiksi 50 000 tunnin eliniällä oleva LED-putki kestää 10 tunnin päivittäisellä polttoajalla 14 vuotta. Tämän jälkeen LED-putki on helppo taas päivittää uuteen energiatehokkaaseen malliin.
Loisteputkista yleisimpiä ovat T8- ja T5 -loisteputket, joihin kumpaankin löytyy Sylvanialta tehokas LED-putkivaihtoehto.
T8-lediputken asennus loisteputkivalaisimeen
Vanhoja T8-loisteputkivalaisimia on kahdenlaisia, kuristimella ja elektronisella liitäntälaitteella varustettuja. Nämä on helppo erottaa toisistaan sillä, että kuristinversiossa on vaihdettava sytytin tai sytyttimet ja asennus tapahtuu suoraan loisteputkien tilalle ilman isompia muutostöitä. Elektronisella liitäntälaitteella varustetuissa T8-loisteputkivalaisimissa erillistä sytytintä ei ole ja tällöin valaisimeen voidaan asentaa ToLEDo Superia T8 Universal LED-putki, joka soveltuu yleisimmille liitäntälaitteille. Suurin osa markkinoilla olevista valaisimista on perinteisellä magneettisella kuristimella varustettuja.
Jos valaisimessa on vaiheen ja nollan rinnalle kytketty kompensointikondensaattori, niin se poistetaan ja sytyttimien tilalle asennetaan LED-sytytin, jonka jälkeen LED-putki voidaan asentaa. Kuristimen poistoa tai ohitusta ei tarvita, mutta jos energiansäästö halutaan maksimoida, saadaan sillä 1-2W lisäenergiansäästö per LED-putki. Valaisimeen asennetaan muutostöiden jälkeen tarra, jossa kerrotaan muutostyöstä. Tällaisessa kohteessa voidaan käyttää seuraavia LED-putkia:
- ToLEDo Superia T8 UO
- ToLEDo Avant T8 HO
- ToLEDo Neos T8
ToLEDo Superia, Avant, ja Neos T8-putket soveltuvat kaikki sekä perinteiselle magneettiselle kuristimelle että suoraan verkkojännitteeseen. Putkien mukana toimitetaan LED-sytytin.
Elektronisella liitäntälaitteella varustettu vanha T8-loisteputkivalaisin vaatii liitäntälaitteille soveltuvan LED-putken, kuten ToLEDo Superia T8 Universal LED-putken. Se soveltuu yleisimmille liitäntälaitteille. Valaisimesta poistetaan heijastin tai pohjalevy, jotta nähdään liitäntälaitteen tyyppi ja tarkistetaan yhteensopivuus sylvania.fi sivustolta. Jos yhteensopivuutta ei ole, liitäntälaite voidaan sähköasentajan toimesta ohittaa ohjeen mukaisesti. Asennus vie aikaa noin 10–15 min per valaisin. Tällöin kohteessa voidaan käyttää ToLEDo Superia Universalin lisäksi ToLEDo Superia T8 UO ja ToLEDo Avant T8 HO -putkia, jotka kaikki soveltuvat myös suoraan 230V:n ohjaukseen. Aina kun vanhat elektroniset komponentit poistetaan käytöstä, saadaan toimintavarmin ratkaisu.

T8 elektroninen liitäntälaite

Kuristimellinen valaisin
T5-loisteputkivalaisimissa on aina elektroninen liitäntälaite
Liitäntälaite voidaan sähköasentajan toimesta ohittaa ohjeen mukaisesti, kun asennetaan ToLEDo Superia T5 AC UO -putkea. Asennus vie aikaa noin 10–15 min per valaisin. Näin saadaan toimintavarmin ratkaisu, kun vanhat elektroniset komponentit poistetaan käytöstä.

T5 elektroninen liitäntälaite
Autamme oikean LED-lampun valinnassa
LED-putkien vaihto vanhoihin valaisimiin loisteputkien tilalle vähentää valaisimien kuormitusta huomattavasti. Lämpökuormaa ei synny loisteputkeen verrattuna juurikaan, kun vanhan rautakuristimen läpi kulkeva sähkövirta pienenee 50-70% perinteiseen loisteputkeen verrattuna. Myös putken tuottama lämpökuorma pienenee samassa suhteessa. Jos LED-putki rikkoontuu ennenaikaisesti, se on helppo vaihtaa huoltomiehen toimesta eikä valaisimen ulkonäkö muutu.
Neuvomme mielellämme LED-putkien vaihtoprojekteissa ja autamme valitsemaan oikeanlaisen putken ja asennustavan.
Tutustu myös LED-lamppujen valintataulukoihin:Näin valitset sopivan vaihtoehdon Sylvanian LED-lampuista, jolla voit korvata perinteisen loisteputken tai pienoisloistelampun.






